- 1 of 6
- ››
Historia
1990-luvun alussa kehkeytyi ajatus viestintäväen yhteisestä vuosittaisesta ammatillisesta tapahtumasta. Tavoitteeksi asetettiin tapaamisfoorumin tarjoaminen viestinnän ammattilaisille: Painava alan ajankohtaisseminaari ja leppoisa yhdessäolon mahdollisuus kollegoiden kanssa. Elokuu tuntui sopivalta ajankohdalta ja Elonmerkki - monessa mielessä - sopivalta nimeltä.
Äänestä paras 2000-luvun elonmerkki-ilme

Aiemmat Elonmerkit:
1993 – Ensimmäinen Elonmerkki. Mustakantisen esitteen kanteen stanssatuista pienistä aukoista vilahteli väriä ja valoa - elonmerkkejä syvien lamavuosien jälkeen. Hämeenkylän kartanossa käsiteltiin mm. johtajan julkista kuvaa, tapausesimerkkinä työministeri Ilkka Kanerva. Iltaa vietettiin ajankohtaisesti eurohengessä.
1994 – Tapahtuman pääteema oli media. Silloinen median suosikki, pääministeri Esko Aho, pohti, mitä Siperia oli hänelle opettanut. Lämmintä iltaa vietettiin sirkustunnelmissa Hämeenkylän kartanon tammien alla.
1995 – Hämeenkylän kartanossa järjestettiin hyppy aikakoneeseen, jolla huristeltiin ensin viestinnän tulevaisuuteen ja illalla sitten samalla koneella menneisiin aikoihin ja latotansseihin.
1996 – Katajanokan karuun konepajahalliin somistettiin jännittävä apokalyptinen maisema. Teemana oli imago ja pääpuhujana brittikonsultti Harvey Thomas.
1997 – Elonmerkki toteutettiin Suomenlinnan Pirunkirkossa meren äärellä. Esityksissä etsittiin vastausta siihen, mikä merkitys viestinnällä on tuloksen teon tukena ja miten viestintään saadaan tuloksellisuutta. Leif Åbergin “leijamalli” julkistettiin.
1998 – Kaapelitehtaalla fokusoitiin viestinnän integraatioon - olivatko markkinointi ja viestintä löytämässä toisensa? Jorma Uotinen hurmasi osallistujat päätösluennossaan johtamisfilosofiallaan.
1999 – Lähestyvä vuosituhannen vaihde oli luonnollinen Elonmerkin aihe - kuinka viestijän maailma muuttuisi uudella tuhatluvulla? Millenium-tunnelmissa kokoonnuttiin Kaapelitehtaalla.
2000
Viestinnän visuaalisuus -teemalle oli sopiva paikka juuri avattu Lume-keskus. Teemaa tarkasteltiin monesta näkökulmasta eikä Stefan Lindfors jättänyt osallistujia kylmäksi omalla raikkaalla revittelyllään.
2001
Digitaalisen television ja muiden innovaatioiden vaikutusta puitiin jugendhenkisessä Paasitornissa.
2002
Elonmerkki täytti kymmenen vuotta ja koko tapahtuma oli juhlatuulella. Juhlapaikaksi valittiin perinteikäs Kalastajatorppa. Punaisena lankana oli luovuus ja viestintä.
2003
Elonmerkin väki kokoontui Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa pohdittiin kasvua ja viestintää. Paikalla paljon maineikkaita vaikuttajia ja viestinnän rautaisia ammattilaisia.
2004
Pääteemana suhteet. Marina Congress Centerissä ruodittiin mediabisneksen ja journalismin suhteita, toimivan työyhteisön ihmissuhteita ja suomalaista suhdetoimintaa. Mahtuipa ohjelmaan myös rakkausasiantuntija.
2005
Nyt kokoonnuttiin markkinointiteeman ympärille Fur Centeriin. Viestinnän ja markkinoinnin integraatiokeskustelu sai lisäpotkua. Ja tuskin kukaan paikalla ollut unohtaa inforilaisten muodikasta heittäytymistä catwalkille.
2006
Aiheena oli julkisuus ja paikkana MTV3:n studiot. Mediakulttuurin merkityksestä puhui professori Pekka Himanen. Vaihtoehtoisilla kanavilla pohdittiin mm. mediajulkisuutta ja sen hallintaa sekä maksullista ja maksutonta julkisuutta.
2007
Hotelli Presidentissä aiheena oli johtajuus, johtaminen ja viestintä. Monien mielestä parhaan puheenvuoron piti Björn Wahlroos tapahtuman avauksena. Päivä päättyi leppoisasti verkostoituen Pepe Willbergin tahtiin.
2008
Aiheena olivat sosiaaliset mediat, digitaalisuus, mobiili ja ubiikkiyhteiskunta. Pohdittiin, ovatko ne mahdollisuuksia vai uhkia. Marina Congress Centeriin saapunut yleisö oli Elonmerkin historian suurin, yli 500 viestinnästä kiinnostunutta. Päivän parhaimmat puheenvuorot olivat Mika Mannermaalla, Göte Nymanilla, A-P Pietilällä ja Pekka Aulalla. Elonmerkin juonsi Anne Korkiakoski.
2009
Vuonna 2009 aiheena oli maine. Marina Congress Centerissä keskusteltiin maineen merkityksestä ja brändin systemaattisesta rakentamisesta sekä arvioitiin maineriskejä. Estradilla olivat mm. Bertel Paulig, Leenamaija Otala, Tarja Pääkkönen ja Jouni Heinonen. Päivän kruunasi Kimmo Valtasen ja Lordin yhteisesiintyminen. Moderaattorina Ville Blåfield.
2010
Elonmerkki 2010 sytytti strategian moderaattori Maaretta Tukiaisen johdolla Marina Congress Centerissä. Päivän aikana käsiteltiin strategian viestintää, sen tulevaisuutta ja haasteellisuutta. Keskustelussa pohdittiin myös yritysten vastuullisuutta ja turvallisuutta. Puhujina kuultiin mm. Risto Niemistä, Alf Rehniä, Anne Korkiakoskea ja Jaana Haapalaa.
2011
1990-luvun alussa kehkeytyi ajatus viestintäväen yhteisestä vuosittaisesta ammatillisesta tapahtumasta. Tavoitteeksi asetettiin tapaamisfoorumin tarjoaminen viestinnän ammattilaisille: painava alan ajankohtaisseminaari ja leppoisa yhdessäolon mahdollisuus kollegoiden kanssa. Elokuu tuntui sopivalta ajankohdalta ja Elonmerkki - monessa mielessä - sopivalta nimeltä.